Miljardööri kuoli syötyään myrkytettyä kissanlihaa

Ohhoh! · Stara.fi

Kiinalaisessa keittiössä käytetään tunnetusti monia sellaisia raaka-aineita, joita länsimaiset ihmiset eivät voi ymmärtää. Esimerkiksi koiran ja kissan liha ei tulisi kuuloonkaan Aasian ulkopuolella. Nyt kissanliha on koitunut kuitenkin erään ihmisen kuolemaksi.

Kiinassa poliisi tutkii parhaillaan tapausta, jossa upporikas miljardööri Long Liyuan menehtyi syötyään kissanlihaa. Tapausta tutkitaan murhana, sillä kissanliha osoittautui myrkytetyksi. Metsäalan yhtiön aikoinaan perustanut Liyuan oli syönyt ruoka-annoksensa viime kuussa liiketapaamisella Yangjiangin kaupungissa, jonka erikoisuus on kissakeitto.

Poliisi on pidättänyt kolme liikekumppania epäiltynä miljardöörin murhasta.