Michelle Williams: ”Olin näin lähellä päätyä pornotähdeksi”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Teini-ikäisenä Dawson’s Creek -televisiosarjasta ja sittemmin muiden muassa Brokeback Mountain ja Shutter Island -elokuvista tuttu Hollywood-kaunotar Michelle Williams on tekemässä paluuta julkkismarkkinoille. Williams nähdään parhaillaan valkokankaalla Marilyn Monroen roolissa.

Nyt Michelle Williams palkittu Palm Springsin elokuvafestivaaleilla Yhdysvalloissa Desert Palm Achievement Award -palkinnolla. Kiitospuheessaan hän tuli vitsailleeksi nimestään.

– Kun olin nuorempi, niin ystäväni suostuttelivat minua muuttamaan nimekseni Michelle Montana. Tai mikä olisi ollut vieläkin kansainvälisempi nimi, Michelle Montanya. Olin siis näin lähellä päätyä pornotähdeksi, Michelle Williams naureskeli.

30-vuotias Michelle Williams teki läpimurtonsa Dawson’s Creek -nuorisosarjasta ja on sittemmin tehnyt menestyksekästä uraa valkokankaalla. Hän sai Brokeback Mountain -elokuvasta parhaan naissivuosan Oscar-ehdokkuuden. Williams tunnetaan myös edesmenneen näytteljä ja Oscar-voittaja Heath Ledgerin entisenä kihlattuna ja Heath on myös yksinhuoltaja-Michellen kolmevuotiaan tyttären Matilda Rose Ledgerin isä.

Uusimmat