Tuhannet pohjoiskorealaiset vankileirille – eivät itkeneet tarpeeksi

Ohhoh! · Stara.fi

Pohjois-Korean diktaattori Kim Jong-Il menehtyi äskettäin sydänkohtaukseen junamatkallaan. Samalla maailmalla saatiin seurata kuinka pohjoiskorealaiset itkivät lohduttomasti Suuren Johtajansa kuolemaa.

Itku ei kuitenkaan ollut kaikkien kohdalla aitoa, ja ulkomaisiin medioihin tihkui tietoja, joiden mukaan heitä oli käsketty itkemään. Jos kansalaista ei itkettänyt, piti ainakin näyttää itkeneeltä. Nyt maassa on aloitettu rajut toimet niitä kohtaan, jotka eivät osallistuneet masinoituihin surutilaisuuksiin. 

Daily NK -lehden mukaan tuhannet ihmiset passitetaan siksi vankileireille vähintään puoleksi vuodeksi. Leireille passitetaan myös tapahtumiin osallistuneita, jotka eivät näyttäneet itkevän ja surevan tarpeeksi. Lisäksi tuomioita jaetaan niille, jotka kritisoivat uutta johtajaa Kim Jong Unia ja jotka yrittivät esimerkiksi soittaa ulkomaille.