Simpsonit sivalsi kuollutta Steve Jobsia

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman suosituin animaatiosarja Simpsonit vitsailee tuoreessa jaksossa Apple-yhtiön kuolleen johtajan Steve Jobsin kustannuksella. Hittisarjan vitsailu voi joidenkin katsojien mielestä tulla liian pian Jobsin kuoleman jälkeen. Jakso on jo ennakkoon jakanut mielipiteitä.

Maailman suurin teknologiayhtiö Apple menetti perustajansa ja johtajansa, kun Steve Jobs kuoli syöpään lokakuussa 2011. Jobsia oli nimitetty useaan otteeseen maailman parhaaksi toimitusjohtajaksi, sillä visionääri mullisti satojenmiljonien ihmisten mediankäyttöä. Simpsonit-sarjan tämänviikkoisessa Politically Inept -nimisessä jaksossa Homeria haastatellaan televisioon, ja samalla ruudussa nähdään uutistikkerin teksti ”Steve Jobs esitteli iGhostin”.





Kuva: Fox

Jobsin lisäksi tikkerissä vitsaillaan myös Kreikan taloustilanteella tekstillä ”Europe puts Greece on eBay” ja uutisoidaan Saatanan tukevan Twitterissä presidenttiehdokas Rick Santorumia. Samaisessa jaksossa vitsaillaan pääasiassa poliittisella rintamalla, mutta heti jakson aluksi saadaan aikaiseksi myös eräänlainen nettihitti Homerin toilailuista.