Nimekkäitä musiikkitähtiä Sauli Niinistön kampanjaan

Nettivideot Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomessa käy parhaillaan kuumana keskustelu kahdesta presidenttiehdokkaasta. Aiemmin kerroimme, että esimerkiksi Ultra Bra -yhtye on asettunut näkyvästi Pekka Haaviston kannattajajoukkoihin tekemällä paluun Haaviston kampanjan merkeissä. Nyt myös Sauli Niinistö on saanut taakseen merkittäviä musiikkitähtiä.

Niinistön kampanjaa ovat nyt julkisesti ilmaisseet tukevansa esimerkiksi maailmalla valtavan suositun kotimaisen Sunrise Avenue -hittiyhtyeen keulahahmo Samu Haber sekä maan suosituin hiphop-tähti Cheek. Haber perustelee tuoreella YouTube-videolla valintaansa.

– Mulle johtajuus on sitä, että ei ole kaikkien kaveri aina ja koko ajan, vaan vaikeissa paikoissa uskaltaa tarttua ruoriin ja sanoa ne ikävät asiat ääneen, Samu Haber toteaa.

– Mun mielessä Saulissa on niitä ominaisuuksia, mitä johtajalta vaaditaan. Suoraa selkää ja jämäkkää asennetta, Cheek puolestaan perusteli omaa valintaansa.