Blockfest julkisti lisää tähtiä

Viihdeuutiset · Stara.fi

Juhlavuottaan viettävä kaupunkifestivaali Blockfest julkaisi tänään uusia esiintyjiä ja samalla festivaalin liput tulevat myyntiin. Aikaisempina vuosina jo ennakkoon loppuunmyyty tapahtuma järjestetään 17. – 18.8.2012 tutulla paikalla, Tampereen Tullinaukion alueella ympäristöineen.

Esiintyjät ovat keränneet kultaa ja kunniaa, kuten kaksinkertaiset Emma-voittajat Paleface ja Jare & VilleGalle tai levylistojen kärjessäkin viihtynyt rento reggae-artisti Raappana. Kulttimainetta ovat puolestaan keränneet SMC Lähiörotat, Eevil Stöö sekä Juju. Kansainvälisestikin tunnustettu beatboxaaja Felix Zenger lisää oman mausteensa ja todellisen ilotulituksen tuo lavalle Rähinä Live Fintelligensin johdolla.

Jo aikaisemmin esiintyjäkaartiin on vahvistettu kiitetty Jukka Poika, kansainvälinen lupauksemme Gracias ja Noah Kin, Ruudolf, Heikki Kuula sooloprojektinsa Perhosveitsi-Heikki & Lika-Aki kanssa sekä Ruger Hauer -kokoonpano. Joka vuosi myös yksi uusi tulokas on päässyt esiintymään yleisöäänestyksen perusteella.

Esiintymislavalla on aina nähty myös kansainvälisiä tähtivieraita sekä kaikki kovimmat kotimaiset hiphopin kärkinimet. Tämä vuosi ei ole poikkeus ja vielä useita artisteja vahvistetaan festivaaleille. Aiempina vuosina hyväntuulisessa hengessä vietetty Blockfest toivoo positiivisen ilmapiirin jatkuvan edelleen. Tänä vuonna kiinnitetään erityistä huomiota ympäristöasioihin.

Liput ovat nyt myynnissä Lippupalvelussa, Tiketissä ja valikoiduissa erikoisliikkeissä. Parantuvasta palvelusta huolimatta lippujen hinnat ovat edellisen vuoden tasolla.