Idiootti ryösti kaupan – rahavana johti poliisit kotiovelle

Ohhoh! Viihdeuutiset · Meri Pulkkinen

Kaikilla meillä on joskus huono päivä eikä asiat mene ihan putkeen. Tämän on nyt saanut kokea nahoissaan brittiläismies nimeltä Christopher Gibson, joka epäonnistui totaalisesti yrittäessään ryöstää lähikauppaansa.

Daily Mail kertoo kuinka kolmen lapsen isä Gibson marssi naamio päässään ruokakauppaan ja puukolla uhaten vaati kaupanpitäjää Kenan Yildrimiä antamaan hänelle rahat kassasta. Ryöstäjän ja kaupanpitäjän välille syntyi käsirysy, jonka seurauksena Gibsonin naamio lipsahti, hän nappasi käteiset kassasta ja lähti pinkomaan kotiansa kohti.

Kauppa oli kuitenkin hänen oma lähikauppansa ja Yildrim tunnisti ryöstäjän heti tämän kasvojen paljastuessa. Gibsonin epäonni ainoastaan jatkui tämän päästyä kotiin. Hän oli onnistunut ripottelemaan seteleitä koko matkan varrelle kaupasta hänen omalle kotiovelleen.

Ryöstäjä saatiinkin kiinni suhteellisen vähällä työpanoksella. Poliisien saavuttua ovelle Gibson myönsi tekonsa ja tunnusti tehneensä ryöstön rahoittaaksensa 400 puntaa päivässä kustantavaa kokaiiniriippuvuuttaan. Surkeasti sujuneesta ryöstöreissustaan Gibsonille käteen jäikin ainoastaan kahden vuoden ja kahdeksan kuukauden linnareissu, joka hänelle tässä tammikuussa tuomittiin.