Uskomatonta: Jennifer Aniston tekee sen viimeinkin?

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Näyttelijätär Jennifer Aniston sai äskettäin maineikkaan tittelin, sillä hänet äänestettiin kaikkien aikojen seksikkäimmäksi naiseksi. Mens Health -lehden äänestyksen mukaan Aniston vei ykköspaikan muun muuassa sen takia, että hän on hauska ja jalat maassa oleva ihminen.

Jennifer Aniston seurustelee nykyään näyttelijäkomistus Justin Therouxin kanssa. Fanit ovat toivoneet Anistonin pääsevän vielä joskus uudelleen naimisiin, mutta monet olivat jo luopuneet toivosta useiden vastoinkäymisten jälkeen. Nyt 43-vuotiaan kaunottaren kerrotaan kuitenkaan vihjailleen, että hän menisi naimisiin tämän vuoden aikana poikaystävänsä kanssa. Lähteiden mukaan Sophie-nimisen koiranpennun vastikään hankkinut pariskunta suunnittelee myös perheen perustamista.

– Jennifer kertoi, että hän menee naimisiin tänä vuonna. Hän ei ole koskaan ollut näin onnellinen, lähde kertoi The Daily Mirror -lehdelle.

Kaunottaren ystävän mukaan Jennifer on vitsaillut jättävänsä poikaystävänsä, jos Theroux ei vie häntä vihille vuoden loppuun mennessä. Pariskunta tapasi taannoin toisensa Wanderlust-elokuvan kuvauksissa.

Rachel Green -roolihahmoa Frendit-menestyssarjassa näytellyt Jennifer Aniston seurustelee näyttelijäkomistus Justin Therouxin kanssa. Kaunotar erosi vuonna 2005 aviomiehestään Brad Pittistä, joka jäi kiinni pettämisestä. Jenniferin suhderintamalla oli pitkään synkkiä jaksoja Pittin jälkeen, mutta nyt tähti on kuvattu onnellisen näköisenä komean poikaystävänsä kanssa.