Tutkimus: Parrakas mies ei viehätä naista

Ohhoh! Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Aika ajoin maailmalla ilmestyy tutkimuksia siitä, mikä viehättää ihmistä eniten vastakkaisessa sukupuolessa. Nyt tutkimuksen kohteena ovat olleet miehet ja näiden partakarvat. Tiedemiehet Uudesta-Seelannista ja Kanadasta tutkivat pitävätkö naiset viehättävämpänä parrakasta vai parratonta miestä.

Tutkimukseen osallistui 19 miestä, jotka kaikki kasvattivat kuuden viikon ajan partaansa. He eivät kertaakaan ajaneet tai trimmanneet sitä tuona aikana. Kun koekaniinien parrat olivat muhkeimmillaan, heistä otettiin kaksi valokuvaa. Toisessa miehillä oli perusilme, kun taas toisessa he tekivät vihaisen ilmeen. Sitten parrat ajeltiin ja sama toistui.

Daily Mail -sivuston mukaan tutkijat näyttivät miesten kuvia yli 200 naiselle, jotka arvioivat kuvia niiden viehättävyyden perusteella. Naisten mukaan ylivoimaisesti viehättävimpiä olivat miehet, joiden parta oli ajettu. Muilta miehiltäkin kyseltiin mielipidettä ja heidän mukaansa parta sai miehet näyttämään kuvissa vanhemmilta ja vihaisemmilta.

Molempien sukupuolten mielestä parta toi miehelle lisää uskottavuutta, sosiaalista statusta ja auktoriteettia. Tutkimuksen tuloksena pääteltiin, että parta on vallan signaali miesten keskuudessa, mutta se ei kasvata miehen vetovoimaa naisten silmissä.