Isä hakkasi poikansa kanssa tapelleen – vuosikymmenien vankeus uhkaa

Ohhoh! · Meri Pulkkinen

Youtube-videopalveluun ladatuista videoista saa usein piristystä päivään kuin päivään. Nyt kuitenkin otsikoissa on hauskasta kaukana oleva tapaus, jossa väkivaltainen Youtube-video on poikinut tuomion väkivaltarikoksesta. Daily Mail kertoo, kuinka floridalainen Gary Johnson pyörtyi oikeudessa kuultuaan tuomionsa.

35-vuotias Johnson joutui oikeuteen pahoinpideltyään 16-vuotiaan pojan. Videolle tallennettu tapahtuma sai alkunsa syytetyn pojan ja uhrin välisestä tappelusta. Poikien välinen tappelu johti Johnsonin pojan häviöön, jonka seurauksena isä menetti malttinsa. Suuttunut mies löi tappelun voittanutta 16-vuotiasta useasti nyrkillä kasvoihin, myös tämän ollessa jo maassa. Lehden mukaan uhri sai pahoinpitelystä vammoja erityisesti hampaisiinsa.

Oikeudessa Johnson tuomittiin muun muassa lapsen pahoinpitelystä, sekä osallisuudesta alaikäisen rikolliseen käyttäytymiseen. Hermonsa menettämisen seurauksista mies saa kärsiä kauan, sillä hän voi joutua jopa 57 vuodeksi vankilaan. Miehen puolustus kuitenkin uskoo hänen pääsevän ulos jo kymmenessä vuodessa.