Kymmenhenkinen albiinoperhe hämmästyttää – katso kuvat

Ohhoh! Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Ihmisten kuin eläintenkin joukossa tavataan aika ajoin täysin valkoisia yksilöitä. Albiinoja ihmisiä on yleensä harvassa, eikä yhteen perheeseen synny montaa ihon väripigmentin muutoksesta kärsivää henkilöä. Nyt intialainen Pullanin perhe on kuitenkin tehnyt ennätyksen, sillä kaikki kymmenhenkisen perheen jäsenet ovat albiinoja.

Intialainen Roseturai Pullan ja hänen vaimonsa Mani naitettiin alunperin vuosia sitten, koska nämä olivat molemmat albiinoja. Yllättäen kaikki perheen kahdeksan lasta perivät heidän albinisminsa. Keski-ikäinen pariskunta kertoo perheen kohdanneen paljon ennakkoluuloja ja julmuutta poikkeavan värinsä vuoksi. Katso kuvat tästä.

Köyhissä oloissa yhden makuuhuoneen asunnossa asunut perhe on viettänyt koviakin aikoja. Heidän näkökykynsä ei ole hyvä, mikä vaikuttaa töiden saamiseen. He eivät voi ihonsa vuoksi myöskään olla pitkään auringossa. Paikalliset luulevat heitä englantilaisiksi ja kohtelevat heitä ulkopuolisina.

– Minua kiusattiin monesti nuorena ja kutsuttiin erilaisilla nimillä. Se sai minut itkemään monta kertaa. On vaikea elää tällaisena Intian kaltaisessa maassa, mutta olemme nyt onnellisia, kertoo perheen äiti Mani Pullan The Sun -sivustolle.

Perhe yrittää nyt tehdä valkoisuudellaan Guinnessin maailmanennätyksen ja toivoo, että se parantaisi heidän asemaansa.

Uusimmat