Maailman suosituin teinibändi lapsuuskuvissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Irlantilais-englantilainen One Direction -yhtye on noussut nopeasti teinityttöjen suursuosikiksi ympäri maailmaa. Britannian X Factor -kilpailussa syntynyt bändi niittää parhaillaan menestystä myös Suomessa. Stara soitti taannoin Zayn Malikille ja tiedusteli bändin kuulumisia. Kuuntele haastattelu tästä.

Nyt poikabändin jäsenistä on noussut julkisuuteen suloisia lapsuuskuvia. Daily Mail -lehden julkaisemissa kuvissa yhtyeen jäsenet Niall Horan, Zayn Malik, Liam Payne, Harry Styles ja Louis Tomlinson nähdään muun muassa vauvaikäisinä taaperoina. Suloisissa kuvissa nähdään esimerkiksi Niall Horan sotilasvermeisiin pukeutuneena. Katso kuvat tästä.

Yhtye on parhaillaan valloittamassa Yhdysvaltojen markkinoita – heidän Up All Night -levynsä kipuaa koko ajan korkeammalle maan Billboard-listalla. Levyn odotetaan myyvän ensi viikolla Yhdysvalloissa erittäin hyvin, arvioiden mukaan jopa 160.000 – 180.000 kappaleen verran.

One Direction -yhtye perustettiin X Factor -ohjelmassa, kun viisi nuorta miestä ei yksinään menestynyt kisassa. Heitä pyydettiin perustamaan bändi, ja sen jälkeen menestystä on tullut roppakaupalla. Yhtyeen ensimmäinen single What Makes You Beautiful nousi suoraan brittilistan ykköseksi ja esikoisalbumi Up All Night julkaistiin marraskuussa.