Kaksivuotiaan uskomaton tanssishow ihastuttaa YouTubessa – katso

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime vuosina verkossa on julkaistu jonkin verran videoita, joissa pikkulapset esittelevät tanssitaitojaan erilaisissa tilaisuuksissa. Nyt erään kaksivuotiaan esitys noussee välittömästi kaikkien aikojen hauskimpien joukkoon, sillä hän esittelee varsin pitkälle vietyä tanssitaitoaan.

William Stokkebroe -niminen pienokainen on seurannut koko elämänsä ajan tanssia harrastavien vanhempiensa harjoituksia ja esityksiä, ja samalla hän on ilmeisesti imenyt heiltä oppia yllättävän tehokkaasti. Eräissä juhlissa kaksivuotias päästettiin nimittäin tanssilattialle, ja tuloksena oli huikea esitys, joka nähdään nyt myös videona.

Uusimmat