Jennifer Lawrence tuntee itsensä idiootiksi – hämmentävässä paikassa

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Näyttelijätär Jennifer Lawrence on suurelle yleisölle vielä varsin tuntematon nimi, mutta viime aikoina amerikkalaiskaunottaren ura on ollut huimassa nousukiidossa. Oscar-ehdokkuudenkin taannoin saanut Lawrence nimittäin nähdään pian Suomenkin valkokankailla odotetussa Nälkäpeli -elokuvassa.

Jennifer Lawrence esiintyi äskettäin David Lettermanin keskusteluohjelmassa ihoa myötäilevässä mekossa. Nyt 21-vuotias neitokainen kertoi tuntevansa olonsa idiootiksi hieman erikoisessa paikassa. Hollywoodin glamour-elämään totutteleva näyttelijätär nimittäin kertoi olevansa hyvin hämmentynyt, kun hän istuu lentokoneen ykkösluokassa.

– Tunnen oloni aina idiootiksi, kun istun ykkösluokassa. Olen vielä ihan lapsi ja minusta on outoa, kun muut matkustajat lukevat lehtiään ja työskentelevät tietokoneillaan. Minulle kelpaisi pelkkä värityskirja, vaatimaton Jennifer Lawrence kertoi Late Night with Jimmy Fallon -ohjelmassa.

Suursuosioon Nälkäpeli-elokuvan myötä singahtanut näyttelijätär kertoi, ettei hän ole vielä tottunut kuuluisuuteensa. Neitokainen kertoi nähneensä kerran kotitalonsa lähettyvillä valtavan mainostaulun, jossa oli hänen kuvansa. Autoa näyn aikaan ajanut Jennifer kertoi, ettei hän ollut uskoa sitä todeksi.

Jennifer Lawrence on nähty jo monissa menestyneissä elokuvissa kuten X-Men ja Winter’s Bone. Jälkimmäisestä kaunotar sai Oscar-ehdokkuuden. Kriitikoiden ylistämä Lawrence on kertonut, ettei hän ole koskaan opiskellut näyttelemistä. Neitokainen on huomioitu myös miesten silmissä, sillä hänet valittiin taannoin Ask Men -sivuston äänestyksessä halutuimpien naisjulkkisten joukkoon.