Mies laati kartan taivaasta – käynyt siellä useita kertoja?

Ohhoh! Viihdeuutiset · Stara.fi

Monissa eri uskonnoissa uskotaan, että kuoleman jälkeen ihminen pääsee taivaaseen. Nyt eräs eteläafrikkalainen Sibusiso Mthembu väittää käyneensä taivaassa useita kertoja. Osoituksena siitä hän on nyt laatinut kotinsa seinälle kartan taivaasta, joka sijaitsee Jadalem-planeetalla.

64-vuotiaan miehen mukaan taivaita on yhteensä yksitoista, ja hän on käynyt niistä kaikissa. Lisäksi hän kertoo tavanneensa Jumalan ja Mooseksen. Ensimmäinen vierailu tuonpuoleiseen tapahtui jo joulukuussa 1998, kun enkeli tuli hänen kotiinsa, KwaZulu-Natal uutisoi.

Miehen asunnosta on tullut varsinainen turistikohde, kun tieto taivaan kartasta levisi. Miehen tarinan ja kartan todenperäisyyden aitoudesta käydään parhaillaan vilkasta keskustelua. Kartan lisäksi Mthembu on kirjoittanut useita kirjoja kokemuksistaan.

Uusimmat