Pikkupoika nukahti lasketellessaan

Nettivideot Ohhoh! Viihdeuutiset · Stara.fi

Pikkulapsilla on tunnetusti kyky nukahtaa aivan missä tahansa, eikä ympäristön meteli juuri haittaa, kun unenlahjat ovat kunnossa. Aivan missä tahansa ei kuitenkaan kannattaisi vaipua uneen, sillä nukkuminen väärässä paikassa voi olla jopa kohtalokasta.

Nyt verkossa nähdään kotivideo, jossa pikkupojalla on ilmeisesti päiväunien aika. Paikaksi on kuitenkin valikoitunut laskettelurinne, jonka alaosassa poika seisoo yhä täysissä skimbatamineissa ja sukset jalassa. Perheen isä toteaa tilanteen videokameran takaa. Onneksi uni ei tullut silmään muutamaa minuuttia aiemmin.


Kuva: YouTube

Uusimmat