Arvostelu: Iron Sky

Elokuvat · Jocka Träskbäck

Suomalaisen elokuvahistorian massiivisin ja kallein teos Iron Sky on jo tekovaiheessa jakanut mielipiteitä vahvasti ja moni on jopa naureskellut tamperelaisten kaverusten hurjapäiselle projektille. Nyt Iron Sky on viimein valmis ja tekijät osoittivat olevansa maailmanluokan elokuvantekijöitä.

Elokuva kertoo Kuun pimeälle puolelle vuonna 1945 paenneista natsien valiojoukoista, jotka ovat siitä saakka valmistelleet maailmanvalloitusta. Vuonna 2018 heidän on aika palata Maahan, mutta suunnitelmat menevät kuitenkin uusiksi, kun amerikkalainen avaruusalus laskeutuu yllättäen kuuhun.

Maahan päästyään natsien puuhat menevät hieman toisin kuin oli suunniteltu, ja Yhdysvaltojen presidentti ottaa tilanteesta kaiken hyödyn irti. Natsikenraali Klaus Adler (Götz Otto) ja hänen rakkaansa luutnantti Renate Richter (Julia Dietze) saavat huomata, että maailmanvalloitus ei olekaan kovin helppo juttu. Jättimäinen Götterdämmerung-sotakone on kuitenkin valmis lopulliseen iskuunsa.

Elokuvan tarina on kaikessa järjettömyydessään erittäin onnistunut, mutta se on vain elokuvan ydin ja punainen lanka. Katsojille kaikkein hervottominta viihdettä tarjoavat nimittäin käsikirjoitukseen aivan loppumetreillä mukaan otetut hyvinkin ajankohtaiset sivallukset lähes joka suuntaan ja jopa netti-ilmiöihin. Osansa saavat Yhdysvaltojen lisäksi myös lukuisat muut maat – myös Suomi.

Zucker – Zucker – Abrahamsin takavuosien klassikkokomedioiden tapaan katsoja saa pitkästä aikaa olla koko ajan tarkkana, että kaikki piilotetut vitsit ja sivallukset varmasti löytyvät. Silti niitä löytyy varmasti toisella katselukerralla lisää. Suomessa alle miljoonalla eurolla tehdyt erikoisefektit ovat kansainvälisestikin huippuluokkaa ja näyttelijäsuoritukset ovat nekin kaikki ensiluokkaisia. Tarinallisesti avaruusnatsien kuuhun päätymistä ja uuteen maailman tutustumista olisi tosin voinut käsitellä hieman enemmänkin. Ehkä sitten jatko-osassa.

Elokuvan ensi-illassa varsinkin nuoremmat katsojat saivat lukemattomat herkulliset naurut, mutta hieman vanhempi väki ei oikein ymmärtänyt kaikkia nettiaikakauden vitsejä. Kohderyhmänä lienee siis hieman kärjistetysti alle 50-vuotias katsojakunta. Elokuvana Iron Sky on tietyllä tavalla ihme, sillä yhdeksän miljoonan budjetilla tehty elokuva hakkaa suuren joukon jopa 100 miljoonan budjetilla tehtyjä Hollywoodin jättielokuvia. Yhteenvetona elokuvasta voidaan todeta, että se on naurettavan upea elämys, joka on pakko nähdä. Stara suosittelee lämpimästi.

Lajityyppi: Toiminta, komedia, sci-fi

Ohjaaja: Timo Vuorensola

Pääosissa: Götz Otto, Udo Kier, Tilo Prückner, Julia Dietze

Ensi-ilta: 4.4.2012

Kesto: 1h 33 min

Pisteet 5/5

Kommentoi Facebookissa

Uusimmat