The Prodigy jälleen Suomeen

Viihdeuutiset · Stara.fi

Konemusiikin uranuurtaja The Prodigy nähdään Suomessa taas tulevana keväänä. Takavuosina massiivista menestystä niittänyt yhtye esiintyy Helsingin jäähallissa 26. toukokuuta. Yhtye työstää parhaillaan uutta levyä, joka tullaan ennakkotietojen mukaan julkaisemaan vielä tänä vuonna.

Liam Howlettin luotsaama The Prodigy julkaisi ensimmäisen What Evil Lurks -EP:nsä vuonna 1990. Vuonna 1991 julkaistu ensimmäinen varsinainen sinkku Charly soi runsaasti myös Suomen ensimmäisissä rave-juhlissa Turussa, Oulussa ja Vaasassa jo saman vuoden syksyllä. Yhtyeen menestys alkoi siis Suomessakin luvattomista rave-juhlista.

Varsinaisen läpimurtonsa The Prodigy teki toisella singlellään Everybody In The Place, joka nousi heti ilmestyttyään Britannian virallisen singlelistan kakkossijalle. Tämän jälkeen yhtyeen singlet viihtyivät listoilla vuosien ajan. Vuonna 1997 julkaistu Fat Of The Land nousi listojen kärkeen molemmin puolin Atlanttia ja toi yhtyeen viimein myös suurten massojen tietoisuuteen.

Yhtyeen ensimmäinen albumi Experience on edelleen konemusiikin kiistaton klassikko. The Prodigy on esiintynyt muutaman kerran myös Earthbound -nimellä vuonna 1993, jolloin he julkaisivat samalla nimellä myös ensimmäisen white label -versionsa kappaleesta One Love. Sama kappale julkaistiin myöhemmin myös virallisesti The Prodigyn nimissä.