Liian suuri penis ongelmana? Vinkit onnistuneeseen seksiin

Lifestyle · Anna Poikkimäki

Miehisten elinten suhteen on olemassa vankkaan juurtunut uskomus siitä, että suurempi on parempi. Kaikessa ei ole kuitenkaan kyse koosta, sillä joskus liian iso sukuelin voi jopa vahingoittaa naisen herkkää intiimialuetta.

Ask Men -verkkojulkaisu kertoo niksit, joilla runsaasti varusteltu mies voi varustautua lemmenhetkiin. Huomaavainen rakastaja ottaa huomioon myös kumppaninsa. Hyvin varusteltu mies voi kerätä pisteet tytöltään hankkimalla ison tuubin liukastevoidetta yöpöydän kulmalle odottamaan. Totuus on, että vaikka nainen olisikin kiihottunut, liukaste helpottaa silti tilannetta. Vältä öljypohjaisia voiteita ja osta vesi- tai silikonipohjaisia liukasteita, joita voidaan käyttää kondomien kanssa.

Anaaliseksi voi olla kumppanille tuskallinen kokemus. Peppuleikit kannattaa siis jättää hyvällä syyllä väliin, jollei nainen sitä välttämättä vaadi. Naisen emätin on tarkoitettu lasten synnyttämiseen, joten se venyy huomattavasti enemmän kuin peräaukko.

Pysy perinteisissä rakasteluasennoissa. Lähetyssaarnaaja-asennon suosiolle on syynsä ja se toimii myös hyvin varustellulla miehellä, sillä se estää häntä työntymästä liian syvälle. Naisen ollessa päällä hän voi myös kontrolloida tilannetta ja päättää kuinka paljon miestä hän ottaa sisäänsä.

Kaikista tärkeintä on kuitenkin hidas ja rauhallinen ote seksiin. Pidä liikkeesi maltillisina ja odota, että nainen tottuu tilanteeseen. Kun näet hänen innostuvan, voit lisätä kierroksia, mutta tuolloinkin tarkkaile hänen reaktioitaan liikkeisiisi. Rauhallisella lähestymisellä voi päästä huomattavan nautinnolliseen lopputulokseen.

Uusimmat