Adele on laihtunut nopeasti – Atkinsin dieetti toimii

Viihdeuutiset · Stara.fi

Laulajatähti Adele joutui taannoin ilkeiden kommenttien kohteeksi, kun muotisuunnittelija Karl Lagerfeld kommentoi laulajan olevan hänen mielestään ”hieman liian lihava”. Lausunnosta aiheutui kohu, jonka jälkeen laulaja ilmoitti aloittaneensa dieetin.

Muodokas tähti herätti jo Grammy-gaalassa huomiota hoikistuneella olemuksellaan. Aloittamansa Atkinsin dieetin lisäksi Adele lopetti tupakanpolton ja aloitti terveellisemmän elämän, koiran kanssa lenkkeilyn ja pilates-harjoittelun. Nyt The Sun kertoo, että laulajatähti olisi pudottanut jo muutamassa viikossa painoaan kuuden kilon verran. Lähipiiri kertoo lehdelle, että Adele tuntee olonsa nykyisin huomattavasti aikaisempaa paremmaksi.

Soul-laulaja Adele teki äskettäin näyttävän paluun Grammy-palkintogaalassa pitkän sairauslomansa jälkeen. 21-albumillaan supertähdeksi noussut Adele joutui viime vuonna leikkaukseen, jossa hänen äänihuulistaan poistettiin hyvälaatuinen kasvain. Samalla supertähti kertoi Vogue-lehdelle, että hän aikoo vetäytyä musiikkiuraltaan neljäksi tai viideksi vuodeksi.