Rockmaailman legenda on poissa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime viikkoina viihdemaailma on jälleen menettänyt keskimääräistä enemmän tähtiään niin Suomessa kuin ulkomailla. Tuorein suru-uutinen saavutti rockväen tänään, kun tieto erään genrensä vaikutusvaltaimpien legendojen poismenosta levisi maailmalle.

Jim Marshall on nimittäin kuollut. Mies tuli tunnetuksi vahvistinyhtiö Marshall Amplificationin perustajana. Rocklegenda kuoli 88-vuotiaana. Hänen kuolemastaan tiedotettiin Marshall-yhtiön verkkosivuilla. Marshall-vahvistimet ovat tunnettuja ympäri maailman ja niitä käyttävät sekä ammattilaiset että harrastelijat.

Jim Marshallin ura alkoi, kun mies myi 1960-luvulla rumpusetteja. Hän aloitti kitaravahvistimien rakentamisen ja kuudennen prototyypin kohdalla mies onnistui luomaan kuuluisan ”Marshall soundin”. Kuuluisat muusikot, kuten Jimi Hendrix, käyttivät vahvistimia ja auttoivat tekemään yhtiön brändistä ikonisen.

– Marshall Amplification -yhtiö suree Jimin poissaoloa. Olemme kuitenkin rikkaampia, kun tunsimme hänen kaltaisensa miehen. Lepää rauhassa, Jim, kirjoitti yhtiö omilla verkkosivuillaan.