Näyttelijäkomistus haluaa miesten kuolaavan vaimoaan

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Suosittu amerikkalainen näyttelijä Mark Ruffalo on noussut etenkin naisten suosioon romanttisten elokuvarooliensa myötä. Ohjaajanakin työskentelevän tähden tunnetuimpia elokuvia ovat muun muuassa Just Like Heaven, 13 ja risat, Date Night ja The Kids Are All Right.

Mark Ruffalo on naimisissa ranskalaissyntyisen Sunrise Coigneyn kanssa. Nyt 44-vuotias näyttelijäkomistus kertoi, ettei hän ole lainkaan mustasukkainen vaimostaan. Hän nimittäin pitää siitä, että miehet tiirailevat hänen rakastaan. Ruffalon mukaan on miellyttävää, jos miehet pitävät hänen vaimoaan seksikkäänä.

– En pidä itseäni naistenmiehenä, eivätkä naiset piirittäneet minua nuorempana. Vaimoni on todella viehättävä ja pidän siitä, kun miehet tiirailevat häntä. Se on kuumaa, Mark Ruffalo kertoi Elle-lehdelle.

Pariskunta on ollut naimisissa jo 12 vuoden ajan. Heillä on kolme lasta, 10-vuotias Keen, kuusivuotias Bella ja neljävuotias Odette. Näyttelijä Mark Ruffalo sai vuonna 2008 traagisen suru-uutisen, kun hänen pikkuveljensä Scott Ruffalon uutisoitiin ampuneen itseään päähän. Poliisien mukaan tähden pikkuveli tappoi itsensä, kun hän oli pelaamassa venäläistä rulettia.