Iron Sky tuottanut jo miljoonien lipputulot: ”Tästä on hyvä jatkaa”

Viihdeuutiset · Stara.fi

Pääsiäisenä elokuvateatteriensi-iltansa Suomessa, Norjassa ja saksankielisessä Euroopassa saanut kotimainen scifikomedia Iron Sky avasi komeilla katsojaluvuilla. Kuunatsien maailmanvalloitusta ihasteltiin yhteensä 340 valkokankaalla.

Lipputuloja kertyi samalla yli 2,3 miljoonan euron edestä. Avaus lupailee hyvää myös sadoille elokuvaan sijottaneille fanisijoittajille. Yhteensä Iron Sky:n on nähnyt jo yli 250.000 katsojaa, ja Suomessa elokuva oli ylivoimainen ykkönen yli 70.000 katsojan voimalla. Taakse on jäänyt esimerkiksi kansainvälinen jättihitti Nälkäpeli.

– Mahtava avaus, tästä on hyvä jatkaa. Ne maat, jotka eivät vielä ole päättäneet lopullista levitysstrategiaansa ja kokoluokkaa, saavat nyt toivottua rohkaisua päätöksiinsä. Tämä avaus indikoi meille miljoonia elokuvateatterikatsojia ympäri maailman. Nyt yhdessä faniemme kanssa pidämme huolta että sana tästä leviää tehokkaasti kaikkialle, Iron Sky -tuottaja Tero Kaukomaa kommentoi.

Suomen lisäksi Iron Sky on ollut jättimenestys erityisesti Saksassa, jossa se on saanut teattereihin jo 150.000 katsojaa. Sikäläinen levittäjä on tilannut elokuvasta lisää kopioita, jotta suureen kysyntään voidaan vastata.

– Moni on epäillyt, löytääkö suuri yleisö Iron Sky:n, joka kilpailee näkyvyydestä maailman kalliimpien tieteiselokuvien rinnalla. En rohjennut unelmoidakaan näin räväkästä aloituksesta, mutta hienoa on nähdä, että verrattaen pienellä budjetillammekin olemme onnistuneet selättämään monet huomattavasti näkyvämmät ja kookkaammat kilpailijamme, ohjaaja Timo Vuorensola iloitsee.

LUKIJAKILPAILU: Arvomme Staran Facebook-sivun tykkääjien kesken Tallink Siljan luksusristeilyn Tukholmaan kahdelle hengelle deluxe-hytissä. Risteilyn arvo on noin 600 euroa. Voit halutessasi tägätä alle kaverisi, jonka kanssa haluaisit lähteä risteilylle. Kerro kilpailusta myös kaverillesi tai tägää hänet kilpailusivulle. Voittaja arvotaan 8.11.2017. Facebook ei ole kilpailun järjestäjä.

Uusimmat