Kehitysvammaisten suomalaiselokuva Kovasikajuttu on elämys

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen elokuva on ollut viime aikoina kovassa nosteessa, ja samaan aikaan lähtee maailmalle myös tuore kotimainen Kovasikajuttu. Elokuva kertoo neljän kehitysvammaisen perustamasta Pertti Kurikan Nimipäivät -yhtyeestä ja sen jäsenten tietä tuntemattomuudesta festivaalilavoille.

– Tää leffa kertoo Pertti Kurikan Nimipäivistä… eli yhdestä keharista, joka laulaa punkia ja kolmesta keharista, jotka soittaa punkia. Se kannattaa käydä katsomassa ja miettii, et kannattaako kehareita vihata, vai kannattaako niitä rakastaa ja kunnioittaa, elokuvan tähti Kari Aalto kuvailee elokuvaa.

Kovasikajuttu saa kansainvälisen ensi-iltansa 21. huhtikuuta Sveitsissä järjestettävillä Visions du Reel -elokuvafestivaaleilla, jossa se kilpailee myös tapahtuman pääpalkinnosta. Toukokuussa elokuva esitetään kolmena näytöksenä Toronton Hot Docs -elokuvafestivaaleilla. Taannoin se palkittiin Tampereen elokuvajuhlien yleisöpalkinnolla, joten palkintoputki on jo ehditty avata. Suomen ensi-ilta nähdään 27. huhtikuuta.

Uusimmat