Melody Thornton estottomana punaisella matolla

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime vuosina paljaan pinnan esitteleminen on tullut vuosi vuodelta suositummaksi tavaksi hakea huomiota, ja lopulta avonaiset kaula-aukot ja lyhyet mekot eivät enää riittäneet. Nykyisin jopa iltapukujuhlissa nähdään härskejäkin asuja, jotka eivät peitä juuri mitään.

Poptähti Melody Thornton tuli aikoinaan tunnetuksi The Pussycat Dolls -yhtyeen riveistä, muttta hänen bändiuransa tyssäsi yllättäen vuosi sitten. Tuolloin laulavan tanssiryhmän keulahahmo Nicole Scherzinger erotti kaikki muut jäsenet ja pestasi uudet tilalle.

Nyt laulajatähti on vilauttanut enemmän kuin tarpeeksi paljasta pintaa. Hänet nähtiin Elle-lehden musiikkitapahtumassa mekossa, joka käytännöllisesti katsoen paljasti tämän rinnat kokonaan. Ikuistetuissa kuvissa nainen ei häpeile läpinäkyvää asuaan, vaan poseeraa terhakkaana kuvaajille.

27-vuotias Melody Thornton yritti saada bändin hajoamisen jälkeen soolouraansa käyntiin, mutta huonolla menestyksellä. Nykyisin hänet nähdään kuitenkin Popstar to Operastar -realityohjelman tähtenä muutamien muiden poptähtien kanssa.