One Direction oikeuteen nimivarkaudesta

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Irlantilais-englantilainen One Direction -yhtye on noussut nopeasti teinityttöjen suursuosikiksi ympäri maailmaa. Britannian X Factor -kilpailussa syntynyt bändi on nyt joutunut ongelmiin Yhdysvalloissa, sillä eräs amerikkalainen One Direction -bändi syyttää brittiläisyhtyettä nimen plagioinnista.

Amerikkalainen viisihenkinen poikabändi väittää heidän käyttäneen One Direction -nimeä ensin. Yhtye kertoo, että se muodostettiin vuonna 2009, kauan ennen kuin One Directionin pojat edes tapasivat toisensa X Factor -kilpailussa. Yhtye kertoo täyttäneensä nimen tavaramerkkihakemuksen Yhdysvaltojen viranomaisille jo kauan sitten.

Amerikkalainen One Direction haluaa hyvitykseksi kolminkertaiset tulot, jotka brittiläinen bändi on tähän mennessä tehnyt. The Sun -sivuston mukaan yhtye haluaa myös 600.000 punnan eli 760.000 euron vahingonkorvaukset tappioista, joita brittikomistusten menestys on heille tuottanut.

One Direction -yhtye perustettiin X Factor -ohjelmassa, kun viisi nuorta miestä ei yksinään menestynyt kisassa. Heitä pyydettiin perustamaan bändi, ja sen jälkeen menestystä on tullut roppakaupalla. Yhtyeen ensimmäinen single What Makes You Beautiful nousi suoraan brittilistan ykköseksi ja esikoisalbumi Up All Night julkaistiin marraskuussa. Äskettäin levy-yhtiön pomot halusivat varjella bändin puhtoista imagoa ja kielsivät One Directionin sinkkupojilta seksin harrastamisen kiertueen aikana.

Uusimmat