73-vuotias mummo huumepomona – myi aineita koko kylälle

Ohhoh! Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Maailmalla törmää silloin tällöin erikoisiin rikostapauksiin, joissa tekijöinä ovat vanhukset. Äskettäin brittiläinen mummo huijasi työnantajaltaan lähes kolme miljoonaa puntaa. Mummo käytti varastamansa rahat perheelleen ostamiinsa lahjoihin.

Nyt eräs yhdysvaltalainen mummo on jäänyt kiinni huumeiden välittämisestä. 73-vuotias nainen nimittäin välitti huumeita koko Craig Countyn kylälle ja toimi samalla kylän huumeringin pomona. Darlene Mayes -niminen mummo jäi kiinni rikoksistaan, kun poliisi tutki hänen kotinsa ja löysi sieltä 300.000 dollaria eli 240.000 euroa käteistä ja lähes 2 kiloa marihuanaa.

Huumeiden ja käteisen lisäksi mummon kotoa löytyi myös automaattiase ja revolveri. Huumetapausta oli tutkittu kylässä jo viiden kuukauden ajan, kun jäljet johtivat vihdoin Mayesin luo. Naisen poika Jeff Dorsey pidätettiin myös, sillä hän kuljetti mukanaan marihuanaa, lääkkeitä ja suurta rahasummaa.

Paikallinen poliisi uskoo mummon ja hänen huumerinkinsä välittäneen huumeita myös Craig Coyntyn lähialueille. Daily Mail -sivuston mukaan Mayes yritti pidätettäessä selittää, että hänen kotoaan löytyneet rahat kuuluivat hänen eläkerahastoonsa. Nainen sai syytteet muun muassa marihuanan ja käsiaseen hallussapidosta sekä huumeiden välittämiseen tarkoitetun tilan ylläpidosta.