Säätilaan jyrkkä käänne – muutos varmasti suomalaisten mieleen

Uutiset Toimittaja:

Säässä on tapahtumassa loppuviikon aikana käänne. Suomeen on alkanut virrata lauhempaa ilmaa, ja sää on ottamassa vähäsateisemman ja aurinkoisemman suunnan, kertoo Foreca.

Torstaina sää on poutaista suuressa osassa maata paikallisia tihkusateita lukuun ottamatta. Pohjois-Lappiin ja Kilpisjärvelle leviää tosin päivän aikana sateita, ja yön aikana vesisateita leviää laajemmin Lappiin ja Pohjois-Pohjanmaalle.

Sateet väistyvät ja lämpö palaa

Perjantaina Suomen yllä liikkuu hidas sadealue kaakkoa kohti. Sateet painottuvat iltapäivällä ja illalla maan länsiosasta Kainuuseen ulottavalle alueelle.

Etelässä ja idässä sää on enimmäkseen pilvipoutaista. Lapissa sää muuttuu päivän mittaan selkeämmäksi. Lämpötilat ovat päivisin etelässä 10 asteen yläpuolella. Lapissakin lämpötilat ovat yleisesti 5 ja 10 asteen välillä.

Myös yölämpötilat pysyvät suuressa osassa maata 5-10 asteessa runsaan pilvisyyden ja tuulen ansiosta. Lämpötila voi kuitenkin laskea öisin selkeillä alueilla pakkasen puolelle erityisesti Lapissa.

Viikonloppuna Britteinsaarten ympäristössä vaikuttava korkeapaine liikkuu itään ja ulottuu Suomeen lounaan suunnalta. Sää muuttuu samalla selkeämmäksi, ja Suomeen virtaa viileämpää ilmaa.

Sunnuntai on suuressa osassa maata aurinkoinen ja poutainen.

Lauantaina maan etelä- ja itäosan ylittää vielä kapea sadealue. Samaan aikaan tuuli heikkenee. Pohjoisessa on lauantaina selkeää, mutta yksittäiset lumikuurot ovat mahdollisia. Sää selkenee päivän aikana myös maan länsiosassa.

Sunnuntai on suuressa osassa maata aurinkoinen ja poutainen. Alkuun voi kuitenkin esiintyä sumuja, ja vesi- ja lumikuurot ovat mahdollisia Pohjois-Lapissa.

Päivälämpötilat laskevat etelässäkin laajalti 10 asteen alapuolelle. Pohjois-Lapissa lämpötila jää muutaman plusasteen puolelle, ja selkeillä alueilla voi esiintyä öisin pakkasta.

Ensi viikon alussa sää pysyy suurelta osin aurinkoisena ja poutaisena korkeapaineen vaikutuksesta. Tuuli voi olla hetkittäin voimakkaan puuskaista, ja maan pohjoisosaan voi ulottua ajoittaisia sateita.

Ensi viikon sademäärän ennustetaan jäävän tavanomaista pienemmäksi. Viikon keskilämpötilasta ennustetaan ajankohdalle tyypistä maan etelä- ja keskiosassa ja hieman tavallista korkeampaa pohjoisessa.

Lähde: Foreca

Voit lisätä Staran Googlen ensisijaiseksi lähteeksi klikkaamalla tästä ja ruksittamalla laatikon. Voit myös lukea lisää tähän artikkeliin liittyvistä teemoista ja aiheista, kuten , tai laajemmin samasta aihealueesta Uutiset -osioistamme.