Maanjäristys iski – rocktähti luuli krapulaksi

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Brittiläistä muusikkoa ja Oasis-yhtyeen entistä lauluntekijä-kitaristia Noel Gallagheria pidetään yhtenä Britannian merkittävimmistä ja lahjakkaimmista muusikoista. Rokkari erosi yhtyeestä vuonna 2009 riideltyään rajusti veljensä ja kollegansa Liam Gallagherin kanssa.

Presidentti Barack Obamaa tukeva tähti antoi äskettäin erikoisen lupauksen seuraavia presidentinvaaleja silmälläpitäen. Gallagher nimittäin kertoi, että jos Obama häviää seuraavat vaalit, niin rokkari asettuu itse ehdolle. Nyt rocktähti on jälleen antanut hämmentävän lausunnon, jossa kertoo edellisimmästä haastattelutilanteestaan Meksikossa.

Miehen ollessa haastateltavana Meksikossa alkoi nimittäin pieni maanjäristys. Rokkari oli juhlinut ennen haastattelua ja pisti maan tärinän krapulansa piikkiin. Tähti kertoi yllättyneensä, kun kameramies lopettikin kuvauksen kesken haastattelun ja kehoitti heitä lähtemään talosta ennen sen romahtamista.

– Yritin vain selvitä haastattelusta, kun paikalle tuodut lamput alkoivat heilua. Olin ollut bilettämässä ja sivuutin tapahtumat ajatellen niiden olevan vain hiukan outoa. Lopulta jouduimme juoksemaan talosta ulos, ja tuntui samalta kuin olisimme paenneet haaksirikkoutuvasta laivasta, kuvailee rokkari outoa tilannetta Breaking News -sivustolle.

Noel Gallagher on aiemmin kertonut, ettei kaipaa Oasis-yhtyeen kulta-aikoja. Hän on kuitenkin ylpeä 15 vuoden rock-uran saavutuksista. Laulaja-lauluntekijä julkaisi viime lokakuussa ensimmäisen sooloalbuminsa Noel Gallagher’s High Flying Birds.

Muusikko avioitui vuonna 1997 pitkäaikaisen tyttöystävänsä Meg Matthewsin kanssa. Myrkyisä avioliitto päättyi kuitenkin avioeroon vuonna 2001. Rokkari joutuikin pian oikeustaisteluun ex-vaimonsa kanssa Anais-tyttärensä huoltajuudesta. Matthews vaati rokkarimieheltään muun muuassa 10 miljoonan punnan erorahan.

Uusimmat