Rihannan yksityiset bilekuvat nettiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Poptähti Rihanna nähdään parhaillaan valkokankailla Battleship-toimintaelokuvassa, jossa neitokainen näyttelee Raikes-nimistä sotilasta. Kerroimme aiemmin tänään kuinka fyysisessä kunnossa oleva kaunotar on itse julkaissut verkossa yksityisiä lomakuviaan.

Aiemmin julkaistujen kuvien lisäksi kuvasarjassa nähdään kuinka Rihanna levittää aurinkorasvaa bikinivartalolleen, ja samalla hänen toinen nänninsä pilkottaa bikinien alta. Lisäksi nähdään lähikuva supertähden bikinipepusta ja valokuva illan bileistä huvijahdilla.

Rihanna joutui viime vuonna sairaalaan uupumuksen takia. Tervehtymisen jälkeen poptähden lääkärit kehottivat tätä vähentämään juhlimista ja rauhoittamaan railakasta elämäntyyliään. Taannoin Rihannan kerrottiin olevan kiinnostunut esittämään edesmennyttä poplaulajaa Whitney Houstonia tämän elämäkertaelokuvassa. Supertähti joutuu kuitenkin kilpailemaan roolista vaikuttavien nimien kanssa, sillä myös muun muassa Jennifer Hudson, Vivica Fox, Brandy ja Jordin Sparks ovat ehdolla rooliin.