Nuorten hengenvaarallinen leikki järkyttää – älä tee tätä kotona

Nettivideot Ohhoh! Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Monesti nuorille on tärkeää kuulua kaverijoukkoon, ja he saattavat tehdä typeriäkin asioita toisten hyväksynnän vuoksi. Äskettäin uutisoimme 12- ja 11-vuotiaista pojista, jotka kokeilivat ensimmäistä kertaa tupakanpolttoa ja sytyttivät samalla vahingossa ikivanhan linnan tuleen.

Nyt eräällä verkkovideolla joukko nuoria haastaa toisensa hengenvaaralliseen kisaan. Nuoret pelaavat yllytyspeliä, jossa kilpailevat sillä, kuka uskaltaa olla pisimpään metrojunan raiteilla. Videolla nähdään, kuinka laiturilla olevat teinit huutavat uskaliaille, jotka hyppäävät junaraiteille seisomaan.

Nuoret hyppivät edestakaisin laiturilta raiteille, vaikka kuulevat metron olevan jo tulossa. Teinien leikki on hengenvaarallinen, eikä sitä suositella kenenkään tehtäväksi. Junan valo näkyy jo läheltä, kun viimeisin nuori hyppää kiskoilta takaisin laiturin suojaan.