Mischa Barton juoksenteli alusvaatteissaan kadulla

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Brittinäyttelijä Mischa Barton on ollut viime vuosina otsikoissa lähinnä huonon työtilanteensa ja mielenterveytensä ongelmien merkeissä. Äskettäin entinen lapsitähti nousi viihdeotsikoihin poseerattuaan kohukuvaaja Tyler Shieldsin rajuissa kuvissa.

Barton joutui taannoin median tarkkailuun näkyvän selluliittinsä takia. Nyt jälleen timmissä kunnossa oleva televisiokaunotar kuvattiin Los Angelesin kaduilla pelkissä alusvaatteissa. Kyseessä olivat huhujen mukaan rocktähti Noel Gallagherin uuden musiikkivideon kuvaukset. Barton esitteli treenaamaansa kroppaa leopardikuvioisissa sähäköissä alusvaatteissa. Katso kuvat tästä.

Mischa Barton teki varsinaisen läpimurtonsa televisiosarjassa O.C. Hänen oli viime vuonna määrä näytellä Ashton Kutcherin uudessa sarjassa The Beautiful Life. New Yorkin mallimaailmaan sijoittuva sarja floppasi kuitenkin pahasti ja sen kuvaaminen lopetettiin vain muutaman jakson jälkeen. Tänä vuonna hän on kuitenkin ottanut vastaan useita elokuvarooleja. Hänet nähdään ensi vuonna valkokankaalla muun muuassa elokuvissa The Sibling, Apartment 1303 3D ja The Misadventures of Ben Banks.