Rita Rusic on seksikäs koiranulkoiluttaja

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Italiasta on tullut maailman mallimarkkinoille kaunottaria viime aikoina harvakseltaan, kun merkittävä osa huippumalleista on tullut muista maista. Nyt tätä aukkoa on täyttämässä jo hieman ikääntynyt monitoimijulkkis Rita Rusic, joka on noteerattu jo pariinkin otteeseen kansainvälisessä mitassa.

Rita Rusic kuvattiin juuri erikoisessa asussa, kun nainen oli kävelyttämässä koiraansa. 51-vuotiaan naisen yllä on nimittäin musta verkkomekko, josta näkyy läpi tähden yllä olevat siniset bikinit. Erikoinen asu sopisi ehkäpä rannalle, muttei välttämättä lemmikin ulkoiluttamiseen. Katso kuvat tästä.

Italialais-kroatialainen Rita Rusic tunnetaan parhaiten laulajana, näyttelijänä ja mallina, mutta hän tuli aiemmin tunnetuksi myös avioliitostaan italialaisen poliitikko-elokuvaohjaaja Vittorio Cecchi Gorin kanssa. Sittemmin pariskunnan avioliitto päättyi eroon, ja Rusic on nähty useiden itseään huomattavasti nuorempien komistusten seurassa. Pitkällä urallaan Rita on näytellyt kymmenissä elokuvissa ja laulanut kaksi levyäkin.