Näin Suomessa: Itseään puolustaneelle 1,5 vuotta vankeutta

Ohhoh! · Stara.fi

Suomalaisten tuomioistuimien oikeuskäytäntö on viime vuosina ihmetyttänyt kovasti kansalaisia, kun monet tuomioista eivät ole mahtuneet kansalaisten oikeuskäsityksen piiriin. Esimerkiksi seksuaalirikoksista on annettu lähes poikkeuksetta suorastaan mitättömiä tuomioita.

Viime päivinä suomalaisia on puhuttanut erityisesti sosiaalisessa mediassa Turun hovioikeuden jo tammikuussa antama tuomio, jossa itseään ja kotiaan aseistautuneelta murtovarkaalta puolustanut tervakoskelainen mies tuomittiin 1,5 vuodeksi ehdottomaan vankeuteen. Tuomio tuli siitä huolimatta, että murtomies oli aseistautunut sorkkaraudalla ja suihkuttanut asukasta kasvoihin pippurisumutteella.

Pippurisumutteesta sokaistunut asukas löi murtovarasta useita kertoja puukolla keskivartaloon. Hovioikeus katsoi, että asukkaalla oli perusteltu syy uskoa henkensä ja terveytensä olevan vaarassa, mutta iskujen määrä vei kuitenkin asukkaan 1,5 vuodeksi vankeuteen törkeästä pahoinpitelystä, Turun Sanomat uutisoi. Lisäksi asukas tuomittiin maksamaan hänen kotiinsa murtautuneelle ja häntä pippurisumutteella ampuneelle murtovarkaalle suurehkot korvaukset kivusta, särystä ja henkisestä kärsimyksestä. Asuntoon murtautunut aseistautunut murtovaras selvisi puolestaan viiden kuukauden tuomiolla.

Hovioikeuden tuomio on nyt noussut uudelleen esiin, kun valtiotiedettä opiskeleva Lauri Skön kirjoitti siitä blogissaan. Kyseinen blogikirjoitus on levitetty esimerkiksi Facebookissa jo yli 10.000 kertaa ja suosio vain kasvaa. Mitä mieltä sinä olet Turun hovioikeuden tuomiosta? Keskustelu löytyy artikkelin alta.

PÄIVITYS klo 12.50: Eilen Iltalehti uutisoi Heinolassa sattuneesta tapauksesta, josta syyttäjä vaatii kahden miehen pahoinpitelemäksi, kiduttamaksi ja vangitsemaksi joutuneelle naiselle 1 vuoden ja 2 kuukauden ehdotonta vankeutta. Uhri oli vapaaksi päästäkseen lyönyt toista miestä veitsellä rintaan.