Sofia Vergara ei päässyt baariin – portsari vaati henkkareita

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Kolumbialaissyntyinen malli-näyttelijä Sofia Vergara on tähdittänyt lukuisia elokuvia ja televisiosarjoja. Viime aikoina Sofia on menestynyt malliuran lisäksi upeasti myös televisiossa ja hänet on äänestetty yhdeksi seksikkäimmäksi tähdeksi Hollywoodissa.

Nyt 39-vuotiaan tähden uutisoitiin joutuneen noloon tilanteeseen, kun New Yorkissa sijaitseva Ava-baari vaati kaunotarta todistamaan ikänsä henkilöllisyyspapereilla. Sofia Vergaralla ei kuitenkaan ollut henkkareita mukanaan, joten baarin ovimies ei päästänyt pian 40 vuotta täyttävää näyttelijätärtä sisälle.

Tähden ystävät olivat ihmeissään siitä, ettei ovimies tunnistanut näyttelijätärtä. Ovimies ei myöskään uskonut, kun ystävät kertoivat naisen olevan Sofia Vergara. Seurue joutuikin poistumaan paikalta nolon tilanteen jälkeen. Yhdysvalloissa alkoholin nauttimisen ikäraja on 21 vuotta.

Sofia Vergara tunnetaan mallina ja näyttelijänä. Hänet on nähty yli kymmenessä elokuvassa ja televisiosarjassa sekä Broadwayn teatterilavalla. Sofia löydettiin malliuralle uimarannalta ja 17-vuotiaana hän teki ensimmäisen televisiomainoksensa Pepsille. 20-vuotiaana esikoisensa synnyttäneen Sofian televisiosarja Modern Family voitti taannoin Emmy-palkinnon. Baywatch-sarjassa jo 90-luvulla vilahtanut muodokas kaunotar sijoittui taannoin kolmanneksi AskMen-julkaisun maailman halutuimpien naisten listalla.