Iron Sky palkittiin jälleen – jo toinen yleisöpalkinto

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomalainen kuunatseista kertova tieteiskomedia Iron Sky sai kunnian olla avajaiselokuvana Viron Haapsalussa seitsemättä kertaa järjestettävillä kauhu- ja fantasiafestivaaleilla, jossa se myös palkittiin kultaisella kirveellä.

Kultainen kirves oli tämän vuoden pääpalkinto yleisön valitsemalle elokuvalle ja tällä kertaa siitä oli kilpailemassa 20 huolella valittua genre-elokuvaa ympäri maailmaa. Tuotantoyhtiön edustaja Pekka Ollula oli esittelemässä elokuvaa Haapsalussa viikonloppuna.

– Iron Sky veti virolaiset fanit sankoin joukoin Haapsaluun katsomaan elokuvan ennakkoon ja näytöksen liput olivatkin myyty hetkessä loppuun. Yleisöennätyksen tehnyt festivaali ei välttynyt myöskään liikenneruuhkilta, jonka eripuolilta matkanneet fanit aiheuttivat. Kaikki kuitenkin ehtivät ajoissa näytökseen.

Iron Sky ylitti neljäntenä viikonloppunaan Suomessa 150.000 katsojan rajan. Tähän mennessä Iron Sky on julkaistu jo 10:ssä maassa elokuvateattereissa ja on yhteensä kerännyt jo lähes 700.000 katsojaa. Viimeisin avaus oli Puolassa viime perjantaina. Seuraavaksi Iron Sky avaa 10. toukokuuta Australiassa, Sloveniassa ja Serbiassa. Viron ensi-ilta on puolestaan 1. kesäkuuta.