Rocktähti pakeni henkensä edestä – tulipalo tuhosi hotellin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suosittu brittipop-yhtye Blur oli taannoin pitkään paluuhuhujen kohteena, kunnes se teki vuonna 2009 yhden keikan Glastonburyn jättifestivaaleilla ja ilmoitti hajonneensa lopullisesti. Bändin keulahahmo Damon Albarn vahvisti tiedot.

Nyt soolouraa tekevä yhtyeen jäsen Graham Coxon on joutunut tukalaan tilanteeseen Britannian Falmouthin kaupungissa, kun hänen asuttamansa Best Western Falmouth Beach -hotelli syttyi yllättäen tuleen. Coxon ja 30 muuta vierasta ehdittiin juuri ja juuri evakuoida ennen kuin palo levisi räjähdysmäisesti puurakenteisessa hotellissa ja tuhosi koko rakennuksen. Raivoisaa tulipaloa oli Daily Mirror -lehden mukaan sammuttamassa satakunta palomiestä. Kukaan ei loukkaantunut.

Q Magazinen haastattelussa Damon Albarn kertoi ettei Blur-yhtyettä tulla enää koskaan näkemään konserttilavoilla, koska se ei halua paluullaan pilata kaikkea sitä, mitä on kyennyt aiemmin saavuttamaan. Mikäli yhtye tekisi paluun, tulisi se keulahahmonsa mukaan kohtaamaan uudelleen ne ongelmat, joiden takia se aikoinaan lopetti. Nyt yhtye on kuitenkin syönyt sanansa jo toistamiseen, sillä se esiintyy Lontoon olympialaisten päättäjäisissä 12. elokuuta.