Hylätty koira kertaheitolla luksuselämän makuun: Ökyautoja, silkkilakanoita, luksuslaukkuja

Viihdeuutiset · Stara.fi

Monet amerikkalaiset julkkistähdet ovat viime vuosina kampanjoineet sen puolesta, että ihmiset eivät enää ostaisi lemmikkikoiria eläinkaupoista. Sen sijaan ihmisten toivotaan pelastavan hylättyjä nelijalkaisia adoptoimalla. Tällä viikolla niin teki teinitähti Miley Cyrus.

Hannah Montana -sarjan näyttelijänä ja laulajana miljoonien tyttöjen idoliksi noussut 19-vuotias Miley Cyrus otti itselleen koiranpennun, joka löydettiin hylättynä laatikosta Walmart-kauppakeskuksen edustalta.

Poppari kertoi uudesta perheenjäsenestään faneilleen Twitter-blogissaan, ja nyt hän on julkaissut pennun elämästä myös valokuvia. Happy-niminen koira näyttää olevan nimensä veroinen, sillä nykyään se nukkuu emäntänsä kanssa silkkilakanoilla, liikkuu ökyautoilla ja makoilee luksuslaukuissa.

Disney-kaunottaren uutisoitiin aiemmin tänä vuonna ostaneen poikaystävälleen Liam Hemsworthille Ziggy-nimisen koiranpennun. Mileyn mukaan sekin koiranpentu oli löytökoira. Teinitähti on pyytänyt jo useasti fanejaan ottamaan yhteyttä häneen, jos heitä kiinnostaa adoptoida löytökoira Los Angelesista.

Miley Cyrus on joutunut viime kuukausien aikana anoreksiahuhujen kohteeksi, kun hänen hoikistunut vartalonsa on aiheuttanut ihmetystä. Neitokainen on nimittäin kuvattu lähes päivittäin kuntosalilla pilates-harjoittelun parissa. Hän on kuitenkin kiistänyt julkisuudessa vellovat anoreksiahuhut.