Televisioyhtiöille tuli hätä MM-otteluiden YouTube-lähetysten kanssa?

Viihdeuutiset · Stara.fi

Jääkiekon MM-kilpailut alkavat tänään Helsingissä. Peleihin on ollut vielä aivan loppumetreillä runsaasti myymättömiä lippuja, koska liput hinnoiteltin tavallisten lätkäfanien saavuttamattomiin. Lopulta lippuja jaettiin pilkkahintaan ja jopa ilmaiseksi.

Eilen YleX uutisoi, että jääkiekon MM-kilpailujen kaikki 64 ottelua nähdään suorina lähetyksinä ilmaiseksi YouTubessa. Tiedot perustuivat jääkiekon kansainvälisen IIHF-kattojärjestön tiedotteeseen, jossa mainitulla lähetysten estolistalla Suomi ei ollut mukana. Pian uutisen jälkeen MTV3 kiirehti kuitenkin ilmoittamaan, että kisojen YouTube-lähetykset eivät näy Suomessa, vaikka Suomi ei tiedotteen estolistalla ollutkaan mukana. Eilen illalla kello 22.00 Suomi lisättiin lopulta jälkikäteen listalle.

Tapaus on saanut kiekkofanit epäilemään, että televisiokanavilla ei olisi ollut etukäteen tietoa YouTube-lähetyksistä ja että kanavat vaativat kansainvälistä organisaatiota lisäämään Suomen listalle jälkikäteen. Stara ei aamulla tavoittanut MTV3-kanavalta henkilöä kommentoimaan asiaa. Canal+ -maksukanavan liiketoimintajohtaja Jarmo Härkönen kertoi eilen Uudelle Suomelle, että IIHF:n tiedotteessa oli virhe, kun Suomi oli jäänyt pois estolistalta. Hänen mukaansa Canal+ oli etukäteen tietoinen YouTube-suunnitelmasta.

Jääkiekon MM-otteluiden suorat YouTube-lähetykset eivät siis virallisesti näy Suomessa, mutta pelien katsomiseen on silti olemassa monia keinoja. Suomen kuuluminen estolistalle ei nimittäin poista sitä tosiseikkaa, että kaikki ottelut lähetetään edelleen suorina lähetyksinä YouTubessa.