Näin Venäjällä: Aseella uhaten paikka autojonossa – katso video

Viihdeuutiset · Stara.fi

Liikennekulttuuri itänaapurissa on tunnetusti merkittävästi villimpää kuin esimerkiksi Suomessa, mutta Aasian maat ovat kaaokseltaan silti vielä kaukana edellä. Rikollisuus kuitenkin rehottaa Venäjällä hieman toisella tavalla kuin Suomessa, ja se näkyy myös tuoreelta nettivideolta.

YouTubessa julkaistulla videolla nähdään kuinka kojelautakamera on kuvannut aivan tavallista liikenneruuhkaa, jossa kaksi kaistaa yhdistyy yhteen niin sanotulla vetoketjutekniikalla. Eräällä tila-auton kuljettajalla on kuitenkin omat suunnitelmat mielessään, ja niiden takeeksi hän päättää uhkailla takana tulevaa käsiaseella. Kaikki tallentui videolle.