Näyttelijäkaunotar paljasti synkän perhesalaisuuden

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

70′s Show -komediasarjasta alunperin tunnetuksi tullut näyttelijäkaunotar Mila Kunis on noussut viime vuosina Hollywoodin A-sarjan tähdeksi. Hänet on nimittäin nähty lähiaikoina useammassakin suuren budjetin elokuvassa. Äskettäin nainen tähditti Friends With Benefits -elokuvaa Justin Timberlaken rinnalla.

Ukrainassa syntynyt näyttelijäkaunotar on nyt paljastanut erään synkän salaisuutensa. Juutalaista syntyperää oleva Kunis kertoo, että hän menetti perheenjäseniään Toisen maailmansodan juutalaisvainojen aikana. Seitsemänvuotiaana Yhdysvaltoihin muuttanut tähti kohtasi Ukrainassa asuessaan juutalaisvastaisuutta.

– Koko perheeni ja sukulaiseni olivat juutalaisvainoissa. Isovanhempani kuolivat niissä, eivätkä monet sukulaiseni selviytyneet. Jouduin salaamaan lapsena syntyperäni, jotta sopeutuisin joukkoon, kertoo Mila Kunis The Sun -sivustolle.

28-vuotias näyttelijä Mila Kunis erosi viime vuonna Yksin kotona -tähti Macaulay Culkinista kahdeksan vuoden seurustelun jälkeen. Nykyään Kunisin väitetään deittailevan 70’s Show -vastanäyttelijäänsä Ashton Kutcheria. Pari on nähty muun muassa viettämässä intiimiä lomaa yhdessä.

Uusimmat