Laura Itkonen bikineissä – kuvaajat piirittivät Indonesiassa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Viime vuonna Idols-kilpailussa nähtiin semifinaaleihin saakka upeasti selvinnyt Laura Itkonen, joka oli tuolloin otsikoissa poseerattuaan esimerkiksi tyttökalenterissa. Sittemmin Indonesiaan muuttanut Idols-Laura aloitti taannoin Staran bloggaajana.

Nyt kaukana kotoa oleva Laura on herättänyt indonesialaisten kuvaajien huomion näyttävällä vaalealla olemuksellaan, ja Lauran silmät -nimisessä blogissa julkaistuissa valokuvissa hänet nähdäänkin poseeraamassa bikineissä joukolle valokuvaajia.

– Suomeen palaaminen ei ole ohjelmassani vielä vähään aikaan, mahdollisesti ei ollenkaan, sillä rahaa paluulippuun minulla ei todellakaan ole. Olen kyllä onnellinen Balilla, tämä hengellinen ympäristö, iloinen ilmapiiri ja hieno kulttuuri sekä ystävälliset, hymyilevät ihmiset ovat saaneet minut tuntemaan oloni hyvinkin kotoisaksi, Laura kertoo kuulumisistaan.

Lauran silmät -blogi löytyy vauhdikkaine kuulumisineen ja valokuvineen osoitteesta blogit.stara.fi/lauransilmat.