Cheek myynyt uutuuslevyllään jo kultaa

Viihdeuutiset · Stara.fi

Suomen suosituimpiin hiphop-artisteihin lukeutuva Cheek on ylittänyt kolmessa viikossa kultalevyrajan uudella Sokka irti –albumillaan. Levy on tähän mennessä myynyt jo yli 12.000 kappaletta.

Albumin nimeä kantava single on noussut radiohitiksi.

– Sokka irti –albumi on koko tämän homman sydän. Olen taas kerran vilpittömästi yllättynyt ja onnellinen. Tälläinen vastaanotto ei ole koskaan itsestäänselvyys. Iso kiitos kuuluu koko tiimille ja kaikille levyn ostaneille, Cheek kertoo tyytyväisenä.

Sokka irti on Cheekin kahdeksas albumi ja levymyynti on yhteensä yli 120 000 kappaletta. Tämän vuoden aikana Cheek tulee kiertämään suomea noin 120 keikan verran.