Facebookin suunnitelma paljastui: Osa viesteistä maksulliseksi

Viihdeuutiset · Stara.fi

Maailman suurin yhteisöpalvelu Facebook on pian jo miljardin käyttäjän verkosto, joka tuottaa omistajilleen vuodessa peräti noin neljä dollaria per käyttäjä. Uusien suunnitelmien mukaan tuotto voi nousta tästä vielä huimasti, sillä osa palvelusta voi muuttua maksulliseksi.

The Sun -lehti kertoo, että Facebook kokeilee Uudessa-Seelannissa palvelua, jossa osa viesteistä olisi maksullisia. Maksua vastaan käyttäjä saisi niin halutessaan nostettua tärkeimmiksi katsomiensa viestien tai kommenttien näkyvyyttä palvelussa.

Lehden mukaan uusiseelantilaiset käyttäjät luulivat törmänneensä huijaukseen, kun valikkoon ilmestyi mahdollisuus nostaa viestin tärkeyttä kahden paikallisen dollarin hintaa vastaan. Facebookin tiedottaja Mia Garlick kuitenkin vahvisti, että kyse ei ollut huijauksesta, vaan että kyseessä on yksi toiminto, jota yhtiö parhaillaan harkitsee ottavansa käyttöön.

– Kokeilemme koko ajan uusia ominaisuuksia palvelussa. Tässä kyseisessä testissä kokeilemme ihmisten kiinnostusta jakaa tietoa tällä tavalla ystävilleen, Mia Garlick totesi lehdelle.