Rintaruokintakuvasta valtava kohu – tämä kuva sensuroitiin

Viihdeuutiset · Stara.fi

Kerroimme aiemmin tällä viikolla kuinka Time-lehden kannessa poseeraa 26-vuotias äiti, joka antaa kansikuvassa rintaruokintaa lähes nelivuotiaalle pojalleen. Jamie Lynne Grumetin ja hänen poikansa kuva on nyt herättänyt Yhdysvalloissa valtavan kohun.

Kohua on puitu myös useilla televisiokanavilla, joista esimerkiksi MSNBC ja ABC -kanavat ovat nyt sensuroineet kohukuvan asiasta keskustellessa. Perheenäiti on itse kertonut saaneensa äidiltään rintamaitoa kuuteen ikävuoteen asti, ja hänestä onkin tullut pitkään kestävän imetyksen puolestapuhuja julkisuudessa. Kuvan perheenäiti on tyytyväinen kuvasta syntyneeseen keskusteluun.

– Jotkut ihmiset pitävät kuvaa upeana ja joillekin se on luotaantyöntävä. Sitä juuri halusinkin, sillä haluan ihmisten puhuvan aiheesta, Jamie Lynne Grumet kertoo Time-lehdelle.