Demi Lovatolle arvokas televisiodiili: ”Kaikki on virallista”

Viihdeuutiset · Neea Jokinen

X Factor -formaatin luoja Simon Cowell julkaisi viime vuonna suositusta laulukilpailusta Yhdysvaltojen version, jonka tuomaristossa nähtiin viihdemogulin lisäksi Nicole Scherzinger, Paula Abdul ja L.A. Reed. Ohjelman päättymisen jälkeen televisiotähti antoi potkut naistuomareille ja alkoi metsästämään uusia tähtiä tuomaripestiin.

Nyt TMZ-sivusto uutisoi, että laulukilpailun tuomaristoon on valittu 19-vuotias teinitähti Demi Lovato. Disney-televisiokanavalta kuuluisuuteen aikanaan singahtaneen poplaulajan kerrotaan allekirjoittaneen jo sopimuksen X Factor –tuotantoyhtiön kanssa. Lähteiden mukaan Demi Lovato virallistaa tuomaripestinsä julkisuudessa lähipäivien aikana.

Pari viikkoa sitten Yhdysvalloissa julkistettiin tieto, että maailman suosituimpien poptähtien joukkoon lukeutuva Britney Spears olisi kiinnitetty X Factor –ohjelman tuomaristoon. Kaikkien yllätykseksi supertähti kuitenkin kiisti väitteet tuomaripestistään, joten nyt odotellaankin joko sen vahvistumista tai kariutumista. Äskettäin Britney Spearsin väitettiin haaveilevan siitä, että juuri Demi Lovato valittaisiin hänen tuomarikollegakseen.

The X Factor -laulukilpailu suunniteltiin Britanniassa alun perin Pop Idol -ohjelman tilalle. Sittemmin suosittu televisio-ohjelma on levinnyt ympäri maailman. Suomen version voittajaksi valittiin vuonna 2010 Elias Hämäläinen. Yhdysvaltojen ensimmäisen tuotantokauden voittajaksi taas kruunattiin 19-vuotias Melanie Amaro.

Uusimmat