Skeittaavat koiranpennut ihastuttavat

Nettivideot Viihdeuutiset · Neea Jokinen

Lemmikkikoirien omistajat kuvaavat usein videokameroille karvaturrien hauskoja toimia ja julkaisevat kotivideoitaan verkossa. Etenkin suloisten koiranpentujen leikkihetket ovat suosittuja videoita ja ne keräävät paljon katsojia esimerkiksi YouTube-palvelussa.

Nyt verkossa on julkaistu video koiranpennuista, jotka leikkivät rullalaudalla. Nettivideolla nähdään, kuinka koiranpennut tutkivat tohkeissaan rullalautaa. Kaksi koirista muun muuassa seisoo liikkuvan laudan päällä häntä heiluen.

Yksi suloisista koiranpennuista alkaa työntämään rullalautaa, jonka päällä seisoo karvaisia matkustajia. Hauva työntää kahdella etutassullaan rullalaudan muun muuassa sohvan alle. Lemmikkien omistajat päästelevät naurun tirskahduksia nettivideolla pentujen temmellyksille.