Lady Gagan kiertue vaikeuksissa – muslimit haluavat kieltää konsertin

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Maailman suosituimpiin poptähtiin lukeutuva Lady Gaga kiertää parhaillaan maailmaa Born This Way Ball -kiertueellaan. Yli sata miljoonaa dollaria musiikkiurallaan tienannut laulaja kertoi äskettäin haastattelussa, ettei hän käytä lainkaan rahaa.

Äskettäin poikaystävästään Taylor Kinneystä eronnut 26-vuotias supertähti on nyt vaikeuksissa kiertueensa suhteen. Laulajatar saattaa nimittäin joutua perumaan yhden kiertueensa keikoista Indonesiassa. Syynä tähän ovat maan konservatiiviset muslimit, jotka vastustavat tähden provokatiivista pukeutumista ja seksikästä esiintymistyyliä.

Joidenkin muslimiryhmien mukaan poptähden keikka voisi korruptoida indonesialaisten nuorten mielet. Tähden kiertue on aiemminkin herättänyt vastustusta Aasiassa. Hänen konserttiinsa laitettiin Etelä-Koreassa äskettäin korkea 18 vuoden ikäraja, joka herätti faneissa vastalauseita. Muslimimaista erityisesti Indonesia ja Malesia ovat kunnostautuneet kieltämällä monien länsiartistien keikat. Esiintymään päässeet ovat joutuneet peittämään vartalonsa kokonaan kaulasta nilkkoihin saakka.

Lady Gaga tunnetaan kiinnostuksestaan henkisiin asioihin. Tähti ihmetytti taannoin haastattelullaan, jossa hän muun muuassa kertoi paholaisen vainoavan häntä. Poptähden mukaan paholainen kummittelee hänelle öisin, eikä hän siten saa tarpeeksi unta. Gagan mukaan hän käy terapiassa edesmenneen Michael Jacksonin neuvonantajan Deepak Chopran luona. Laulaja kertoi myös haaveilevansa siitä, että hän vaipuisi joskus koomaan.