Brad Pittin ja Angelina Jolien häiden taustalla dramaattinen syy?

Viihdeuutiset · Anna Poikkimäki

Hollywood-pariskunta Brad Pittiä ja Angelina Jolieta kutsutaan lempinimellä Brangelina. Taannoin Jolie paljasti, miksi yli kuusi vuotta seurustellut pari ei ole vielä sinetöinyt suhdettaan avioliitolla.

Jolien mielestä perheen kuusi lasta ovat tarpeeksi suuri sitoumus, joten papin aamenta ei enää tarvita. Nyt pariskunta on kuitenkin menossa naimisiin. Tuoreiden väitteiden mukaan tähtipari solmii avioliiton hieman erikoisemmasta syystä, sillä maailman halutuimpiin miestähtiin lukeutuva Brad Pitt pelkää kumppaninsa hengen puolesta. Angelina osallistuu YK-operaatioon, jolla järjestö pyrkii taistelemaan huumepomoja vastaan.

– Brad pelkää Angelinan hengen puolesta, hän ei halua tälle sattuvan mitään pahaa. Sen vuoksi tähti haluaa sinetöidä suhteen häillä, kertoo sisäpiirin lähde The Sun -lehdelle.

Lähteiden mukaan YK-järjestön hyvän tahdon lähettiläänä toimiva Jolie kirjoitti aiemmin tänä vuonna jäähyväiskirjeen miehelleen siltä varalta, että hänelle sattuisi jotain tehtävässään. Naisen kerrotaan itsekin pelkäävän henkensä puolesta. Jolie kertoi aiemmin julkisuudessa, että jokaisen tehtävään osallistuvan tuli kertoa työhön lupautuessaan oma veriryhmänsä.

Äskettäin Brad Pittin kumppanin Angelina Jolien huhuttiin olevan raskaana, mutta hänen hoikalla vatsanseudullaan ei ainakaan vielä näkynyt raskauden merkkejä. Näyttelijäpariskunnan perheeseen kuuluu ennestään kolme biologista sekä kolme adoptoitua pienokaista. Taannoin Jolie vihjaili haastattelussaan olevan mahdollista, että hän päätyisikin yhtäkkiä raskaaksi.