Tänään tv:ssä: Bad Boys 2 – vauhtia ja naurua

Viihdeuutiset · Stara.fi

Vuonna 1995 sai ensi-iltansa maailman menestyneimpiin toimintakomedioihin lukeutuva Bad Boys, joka nähtiin tällä viikolla televisiossa. Menestysohjaaja Michael Bayn elokuvan jatko-osa Bad Boys 2 nähdään vuorostaan tänä iltana TV5-kanavalla kello 21.00 alkaen.

Jatko-osassa seikkailevat jälleen miamilaispoliisit Mike Lowery ja Marcus Burnett, jotka jahtaavat nyt kuubalaista huumeparonia. Miespääosista vastaavat Will Smith ja Martin Lawrence ja naisvahvistuksena nähdään Gabrielle Union.

Ensimmäinen Bad Boys -elokuva tuotti 141 miljoonan dollarin lipputulot. Varsinaisen yllätyksen tuotti kuitenkin tänään Suomessa nähtävä jatko-osa, joka kilisytti kassakoneita peräti 273 miljoonan dollarin edestä. Samalla tosin myös budjetti lähes kymmenkertaistui, sillä ensimmäinen elokuva tehtiin 19 miljoonalla ja jatko-osa maksoi jo 130 miljoonaa.